Paikallisuutiset

Kun varjoliito vie mukanaan – Tanja Kopsa pääsi juttukeikalla kokeilemaan lentämistä, lue kokemuksesta täältä

Varjoliitimellä lentäminen on itsensä haastamista – osaanko tätä? Ja itsensä voittamista - minä osaan lentää! Näin kuvailee haapajärvinenMarko Vartiainen.

Vartiainen aloitti varjoliitämisen viime talvena. Hän kävi Kalajoen Ilmailukerho ry:n varjoliitojaoston järjestämän kurssin, jolla opettivat kokeneet lentäjät, koulutuspäällikkö Hannu Kuronen sekä lennonopettajat Anssi Peltola ja Jonas Brunnström. Vartiainen sai Suomen ilmailuliiton (SIL) myöntämän kelpoisuustodistuksen toukokuussa suoritettuaan kurssin hyväksytysti.

Aiemmin Vartiainen oli lennättänyt RC-lennokkeja ja miettinyt, miten hienoa olisi joskus lentää. Hän aloitti vuosia sitten ultrakevytlentäjän kurssin, mutta ilmailulääkäri ei antanut hänen jatkaa kurssia, koska hänellä oli silloin silmälasit, jotka saattaisivat tipahtaa lattialle, eikä mies tällöin näkisi mittareita.

Vartiaisen mukaan lentäminen on hyvää vastapainoa arkiselle aherrukselle. Taivaalla työasiat unohtuvat. Hän suosittelee varjoliitokurssia kaikille, joita ilmailukärpänen on päässyt puremaan.

– Kursseilla on osaavat lennonopettajat, joiden opeilla ja jaoston kalustolla on turvallista opetella lentämään.

Itse lentäminen on Vartiaisen mukaan hieno tunne.

– Hinauksen jälkeen on lentämässä ja voi ohjata lentoa rauhassa, etsien nosteita. Jos niitä löytyy, lento saattaa kestää pitkään, mutta jos nosteita ei ole, silloin tullaan kentälle laskuun. Siitä sitten uudestaan hinaukseen ja taivaalle, uusia nosteita etsimään.

Seuraavaksi Vartiainen aikoo käydä kurssin, jolla opetellaan lentämään selkään kiinnitetyn moottorin ja potkurin avulla. Moottoroidulla varjoliitimellä voi lentää tyynemmällä säällä ja sillä pääsee tasamaalta ilmaan. Hyviä lentoaikoja on aamuvarhainen ja iltamyöhäinen.

– Tämä sopii kiireisen yrittäjän aikatauluun paremmin kuin varjoliito, jossa kelin on oltava hyvin kohdillaan ja lentoon pääsyyn tarvitsee näissä olosuhteissa muiden apua.

Varjoliidin on lentolaite, joka on koostuu teknisestä kankaasta valmistetusta siivestä, sen alapuolelle kiinnitetyistä punoksista ja kantohihnoista, sekä niihin kiinnitettävistä valjaista. Varusteet painavat noin 15–20 kiloa ja ne mahtuvat suureen reppuun.

Liidin on ilmavirran voimasta muotonsa säilyttävä siipiprofiili. Se pysyy ilmassa aerodynaamisen muotonsa ja nopeuden avulla.

– Lentäjä istuu valjaissa siiven alla ja ohjaa liidintä vetämällä jarrupunoksista ja siirtämällä painopistettä, selittää lennonopettajaHannu Kuronen.

Vapaalennossa lentoon lähtö tapahtuu tasaisella maalla hinaamalla liitäjä ilmaan ajoneuvon avulla tai lähtemällä rinteestä omin jaloin. Lentoon lähdettäessä siipi täyttyy ilmalla ja säilyttää aerodynaamiset ominaisuutensa niin kauan kuin siihen kohdistuu riittävä ilmavirtaus. Lentoa jatketaan nousevien ilmavirtausten avulla.

Lentokorkeus vaihtelee, esimerkiksi hinauksen irroituskorkeus on noin 300–600 metriä. Sen jälkeen korkeus voi nousta 2000 metriin. Maksimikorkeus on 2500 metriä Suomessa. Esimerkiksi Alpeilla voi yltää jopa 3500 metrin korkeuteen.

Lentäjän varusteita on siiven ja valjaiden lisäksi muun muassa pelastusvarjo, hinauskytkin, kypärä, korkeusmittari, nopeusmittari ja olosuhteisiin sopiva vaatetus. Valvotuilla lentopaikoilla on myös ilmailuradio.

– Nousevissa ilmavirtauksissa kokenut lentäjä voi lentää useita tunteja ja jopa satoja kilometrejä pitkiä matkalentoja. Täkäläinen Pekka Raudaskoski lensi viime kesänä Ylivieskan lentokentältä Haminaan ja lento kesti 10 tuntia ja 6 minuuttia.

Varjoliidon kilpailulajeista yleisin on matkalento, jossa kilpaillaan SM- ja MM-tasolla. Muita kilpailulajeja ovat taitolento ja tarkkuuslasku.