Paikallisuutiset
Kirppis & Cafe Magea avaa ovensa syyskuun alussa Haapajärvellä
Haapajärvellä avataan syyskuun alussa uusi kirpputori Isokadulle kiinteistöön, jossa aiemmin on ollut kaksi kirppistä.
– Olen kirppisharrastelija. Olen kierrellyt vuosikausia kirpputoreilla. Ajatus kirppiksen ja kahvilan perustamisesta on muhinut välillä enemmän ja välillä vähemmän mielessä. Kesäkirppiksen myötä ajatus nousi niin pintaan, ettei se jättänyt rauhaan. Elämäntilanne on nyt sellainen, että tuli olo "nyt tai ei koskaan". On minun aikani toteuttaa pitkäaikainen haaveeni, kertoo tuore kirppisyrittäjäInna Riekki.
Inna muutti perheineen Haapajärvelle yli kymmenen vuotta sitten. Hän on kotoisin Taivalkoskelta, mutta hänen sukujuurensa ovat täällä.
Hän on käynyt kaupallisen koulutuksen Haapajärvellä ja hänellä on pitkä kokemus kahvila-alalta.
– Mieheni Saku on vahva tukeni oman yrittäjäkokemuksensa myötä. Uskon, että myös lapsemme tulevat olemaan jollakin tavalla mukana tässä. Minun lisäkseni kirppiksellä työskentelee osa-aikainen työntekijä.
Inna paljastaa, että kirppikselle tulee lähes sata myyntipaikkaa, huonekalupuoli, leipureiden myyntitila, Finnmari-outlet ja lasten leikkipaikka.