Paikallisuutiset

Kirjavinkki: Osmo Anttila – Lokkiperä Kylä Kalajoen latvoilla

Kuva: Satu Kangas-Viljamäki

Siitä lienee jo vuosi, kun kuulin Osmo Anttilan kirjoittavan kirjaa Lokkiperän historiasta – Ja hetihän se piti varata myös omaan kirjahyllyyn, sillä pidän paikallishistorian ja arjen tallentamista tuleville jälkipolville erittäin tärkeänä.

Teos valmistui tänä keväänä ja sain omani, ihan kotiovelle tuotuna kesäkuussa. Kesälomalla ahmin teoksen kitusiini miltei yhdellä istumalla.

Heti alkuun kerrottakoon, että Lokkiperä sijaitsee Reisjärvellä, Sievin rajalla ja sieltä on vain kivenheiton matka Maasydänjärvelle. Kylämaisemaa halkoo syvä, mutta kapea Norssinjärvi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ennen kirjan lukemista minulla oli siitä omat, hieman epäilevät ennakkoajatukseni. Pelkäsin, miten Lokkiperä Kylä Kalajoen latvoilla avautuu tällaiselle ”ulkomaan elävälle”, joka tietää ja tuntee Lokkiperän vain päällisin puolin. Huoli osoittautui nopeasti turhaksi, sillä Anttila sitoo kylän, Reisjärven ja Suomen historiat oivallisesti yhteen. Esimerkiksi Uudisraivaajista talollisiksi -kappaleessa kerrotaan kruununtorpista, torpista ja torppareista sekä siitä, missä ne Lokkiperällä sijaitsivat. Teoksen kieli on selkeää ja helposti ymmärrettävää.

Anttila käy teoksessa läpi niin 30-luvun laman vaikutukset kylän elämään (lähes jokainen talo joutui vasaran alle), kuin järvien, reissutöiden, metsien ja metsäkämppien sekä ns. pikkuradan rakentamisen ja toiminnan. Leipä ja toimeentulo olivat Lokkiperällä välillä tiukassa.

Enimmillään Lokkiperällä asui yli 300 asukasta 1950-luvun alkupuolella. Koska väkeä riitti, kylällä toimi myös oma koulu. Ensin vuokratiloissa, sitten omassa koulurakennuksessaan, joka valmistui 1949 ja toimi aina vuoteen 1970, jolloin Lokkiperän koululaiset siirtyivät Kangaskylän kouluun.

1960- ja 1970-luvuilla, maatalouden rakennemuutoksen myötä työikäinen väestö muutti kylältä pois ja tänä päivänä kylällä asuu 45 vakituista asukasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Anttila on ottanut ansiokkaasti huomioon myös Lokkiperällä vahvasti näkyvät ”kesälokkiperäset” eli kesämökkiläiset. Norssinjärven rantamille on noussut vuosien mittaan nelisenkymmentä kesämökkiä, joiden asukkaat ovat osa elävää kyläyhteisöä.

Kirja antaa tilaa myös kylältä maailmalle lähteneille ja heidän elämäntarinoilleen.

Kirjan paras anti lienee kuitenkin kylän talojen esittely. Anttila käy läpi koko kylän asutuksen, niin menneen kuin nykyisenkin ja kertoo tietonsa niiden asukkaista. Tämä kirvoittanee kylää vähänkään tuntevien lukijoiden mieliin monet muistot ja vie heidät aikamatkalle menneeseen. Jos joku tekisi vastaavan työn omasta kotikylästäni, menisin suoraan sanottuna ”pähkinöiksi”.

Reisjärvi-päivien aikaan järjestettiin kirjan innoittamana kyläkierros, jossa tutustuttiin kylään, sen historiaan ja asukkaisiin Osmo Anttilan johdolla. Toivottavasti vastaava kierros järjestetään vielä toisenkin kerran, jotta ne, jotka eivät ensimmäiselle kierrokselle syystä tai toisesta ehtineet mukaan, pääsevät hekin kuulemaan esittelyt. Vaikka eihän sekään mahdoton ajatus ole, että lähtisi tutustumaan kylään omin päin, Anttilan kirja oppaanaan. Kirja sisältää selkeät kartat taloista, tiloista ja muista tärkeistä paikoista, joten älkää lokkiperäiset ihmetelkö, jos näette minun haahuilevan kylän raitilla jonain päivänä. Olen vain oppimassa enemmän kylästänne.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oman kiitoksensa ansaitsee myös kirjan kuvitus. Anttila ja hänen tukijoukkonsa ovat tehneet valtavan työn kirjan kuvien kanssa (kuten koko kirjan kanssa). Ja toisen erityiskiitoksen annan Anttilalle siitä, että hän on selvittänyt kirjaansa myös kylällä käyneiden ”kiertolaisten” persoonia ja historiaa, mainittakoon näistä esimerkkeinä Rämö ja Mykkä-Matti.

Vahva suositus kaikille historiasta ja etenkin lähihistoriasta kiinnostuneille.