Kulttuuri

Kirjavinkissä tällä kertaa Tuomas Kyrön ”Mielensäpahoittajan rakkaustarina”

Kuva: WSOY:n kuvapankki

Voiko suomalainen mies enää kauniimmin rakkaudesta puhua? En usko.

Vaikka kyseessä on niin sanottu huumorikirja, siinä on totta toinen puoli. Ei pientilallisilla ollut aikaa lemmenluritteluille sodan jälkeisessä Suomessa. Sillon tehtiin työtä ja rakennettiin parempaa tulevaisuutta niin Suomelle, itselle kuin mukuloille.

Näin emännällä ja mielensäpahoittajallakin, joka kyllä yritti tehdä parhaansa, jotta emännällä olisi hyvä olla. Tansseihinkin vei, ja ulkomaille, vaikka itse tykkäsi mieluummin odottaa autossa tai hotellihuoneessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sitten heidän kotiinsa muuttaa epämieluisa vieras, alzheimer, joka vie emännän hiljalleen mennessään. Mielensäpahoittaja hoitaa emäntää ensin kotona, sitten sairaalassa: ”Meidän piti vanheta yhdessä”, mielensäpahoittaja suree hiljaa mielessään, sillä suomalainen mies ei puhu tunteistaan, eikä itke.

Tapahtuu väistämätön, emäntä siirtyy ajasta iäisyyteen ja mielensäpahoittaja haluaisi lähteä emännän matkaan. Hautajaisissa mielensäpahoittaja saa aivoinfarktin, on hänen vuoronsa maata sairaalavuoteella.

Elämällä ei tunnu olevan merkitystä, kunnes eräänä päivänä allasterapiassa hänen nenäänsä osuu outo ja ihana haju. Hajun siivittämänä mielensäpahoittaja alkaa kuntoutua, eikä aikaakaan, kun mies on jälleen pystyssä ja pääsee kotiin.

Koti on kuitenkin tyhjä, eikä haju jätä häntä rauhaan. Hajun lähteeksi paljastuu Saimi, joka tekee vapaaehtoistyötä kuntoutettavien parissa. Nyt mielensäpahoittaja on todellisen ongelman äärellä. Hän on rakastunut tuntemattomaan naiseen vanhalla iällä. Kääntyykö emäntä haudassaan, entä mitä pojat sanovat? Tai Saimi? Vastaako Saimi mielensäpahoittajan tunteisiin ja mitä tämä tunne ylipäätään on?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vahva suositus tälle kirjalle. Luvassa on sekä itkua että naurua sopivassa suhteessa.

Satu Kangas-Viljamäki