Kolumnit

Jukka Puranen kolumnissaan: Ohjelmoitu syksy

Iltojen pimetessä television ohjelmatarjonta muuttuu. Taas alkaa Masked Singer ja Tanssii tähtien kanssa. Mitä niitä muita sitten lieneekään. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta kesällä näytettäneen tosi monennetta kertaa uusintoja. Johtuneeko siitä, että ehkä kesällä ei televisiota katsota niin kovasti. Syksyllä alkavat paremmin tuotetut ohjelmat ja kesälle ripotellaan arkistosta jotain, joka on ollut joskus muinoin hyvää (James Bond).

Alastomuus näyttää olevan monissa tositv-ohjelmissa nykyään suosittua. Naked Attraction on jo aika rajua. Kauas on tultu Niilo Tarvajärven Laatikkoleikeistä ja Kari Salmelaisen Napakympistä. Muistissa on vielä sitä aikaa, kun näille seuduille saatiin joihinkin taloihin televisiot. Kekkonen sai uutispimennossa rauhassa bilettää vähintään saman verran, kuin Sanna Marin, mutta siitä piti olla visusti hiljaa. Esiintyvillä miehillä oli yllään tummat puvut ja huiminta oli missikisojen uimapukukierros. Kerrattain eräs television ostanut perhe näki vahingossa lähetyksen Pariisista, jossa yökerhossa tanssittiin can-cania. Naisten korkeat säärinostot ja hameen alta paljastuvat sukkanauhat olivat liikaa talon vanhimmalle herralle ja kun ei paniikissa oikein osannut tv:tä sulkea, niin heitti viltin television ylle. Vanhoja putkitelevisioita ei pidä peittää millään tavalla, ettei laite kuumene liikaa. No, tässä tapauksessa selvittiin pelkällä isännän ylikuumenemisella. Verkkokalvoille saattoi korkeintaan palaa kuva sukkanauhoista.

Tosi-tv on varmaan edullista ohjelman tuottajalle, koska tavalliset ihmiset vastaavat ilmaiseksi ohjelman sisällöstä, tai sitten korvaus on pieni. Suurin korvaus esiintyjälle on, kun kaikki näkevät naamansa televisiossa. Joissakin formaateissahan pääsee toki näyttämään enemmänkin. Harmi vaan, jos kylillä eivät sitten tunnista vaatteet päällä, menee hyvä esiintyminen hukkaan. On sitten formaatteja, jotka ovat tarkoitettuja pelkästään julkkiksille. Niissä osallistuville pitää varmaan jo maksaa kunnolla. Harmi vaan, että samat kasvot pyörivät joka ohjelmassa. Ne juontajien ja tuomarien yliampuvat esiintymisasut nostavat esille lievän narsismin ja epätoivoisen kamppailun pysyä mielenkiintoisina. Toisaalta käy heitä sääliksi. Pitäisikö heille kertoa, että ovat hyviä ihmisiä ihan silleen? Mikä meille katsojille sitten riittäisi? Onko television vastattava aina vain kovemmin muiden medioiden haasteisiin?

Jukka Puranen

Kulttuuriin hurahtanut reisjärvinen metallimies