Mielipiteet
Jukka Puranen kolumnissaan: Kaikille jääräpäille
Meille ihmisille tuntuu olevan erityisen vaikea sietää sitä, että meille sanotaan ei, tai meitä rajoitetaan jollakin tavalla. Kaiken kielletyn takana saattaa piillä jotakin tavoittelemisen arvoista, jotakin mikä halutaan piilottaa minulta ihan kiusallaan. Ihan ne kiusallaan laittavat nopeusrajoituksia minulle. Minulle, joka olen tavallista parempi kuski ja minulla on tavallista tarpeellisempi asia hoidettavana. Tämä täytyy olla meille sisäsyntyinen juttu, joka kuuluu ihmisyyteen. Kaikille on tiedossa esimerkiksi, että huumeisiin kuolee. Se asia on tehty selväksi jo koulussa, mutta silti meillä useilla on vahva usko, että minä otan vastaan huumeista vain nautinnon, en sitä kuolemaa. Osalla meidän suomalaisten nuorista ainakin on, jos kerran meidän nuoriamme kuolee huumeisiin enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Tuskin kukaan alkoholistikaan suunnittelee aluksi ryhtyvänsä alkoholistiksi. Minusta ei tule alkoholistia, vaikka muista voi tulla.
Eeva syötti Aatamille omenan, vaikka se oli kielletty ja täällä sitä nyt ollaan marraskuun vesisateessa selkä märkänä sateesta ja otsa märkänä hiestä. Mitenkähän olisi paratiisissa käynyt, jos me suomalaiset olisimme siellä olleet? Suomalaisella luonteella me olisimme tehneet niistä kielletyn puun hedelmistä siideriä ja ryhdytty tappelemaan, mutta onneksi Aatamilla ja Eevalla ei näitä piirteitä vielä ollut. Tiedä mitä pahempaa olisi tapahtunut. Siinä mielessä voi olla, että vähemmällä päästiin.
Lapsena meitä kiellettiin laittamasta kieltä jäiseen rautaan, mutta uskottiinko me? -Paimenpoikalankaan ei kannata pissata, meille sanottiin. Ei me uskottu sitäkään. Kolmen sentin syysjää ei kestä vielä kävellä. Kevätjäät ovat petolliset puikkoutumisen vuoksi, vaikka paksuutta olisikin. Onhan tässä ollut vettä kengässä itse kelläkin, kun tarkemmin muistelee. Heijastinta me ei käytetä, kun ei siellä kuitenkaan mitään satu ja pitkillähän ne autoilijat ajelee. Hankalakin se heijastin on, tarttuu kiinni ovenkahvoihin ja joka paikkaan.
Tuli vaan tuossa yhtäkkiä mieleen, että Amerikkaa ei olisi löydetty, jos Kolumbus olisi uskonut väitteeseen, että maailman laidalta tipahtaa. Jos Kolumbuksen aikana olisi ollut paimenpoikalankoja, niin on kohtuullisen varmaa, että hän olisi yllyttämättä kokeillut kuinka jykevät jysärit siitä saa. Pitäähän niitä rajoja jonkun kuitenkin uskaltaa testata.
Jukka Puranen
Kirjoittaja on kulttuuriin hurahtanut reisjärvinen metallimies