Paikallisuutiset
Jari Saaranen tuomaroi pesäpallon arvo-ottelun
Haapajärvinen Jari Saaranen on valittu miesten Itä-Lännen pelituomariksi. Itä-Länsi on pesäpallon arvo-ottelu, jossa maan parhaat pesäpalloilijat kohtaavat toisensa.
– Yksi tavoite täyttyi. Olen 11 vuotta ollut tuomarina superpesiksessä ja arvo-ottelun tuomarointi on upea juttu. On siinä vuosien aikana tullut muitakin kuin isoja pelejä vihellettyä, lähes kaikkia sarjoja ja myös junioripelejä. Tavallaan koen, että se on jonkunlainen palkinto siitä, että on tehnyt sitä työtä, kertoo Saaranen.
Itä-Lännen tuomarointi ei jännitä ja Saaranen aikoo lähteä tapahtumaan nöyränä:
– Tulossa on hieno tapahtuma. Pitää nauttia kaikilla aisteilla. Arvo-ottelu, taitavia pelaajia, paljon yleisöä ja pääsee itse sinne mukaan, niin onhan se hieno juttu.
Valinta arvo-otteluun tuli tuomarille yllätyksenä.
– Itä-Länsi-valinnat tulee aina yllätyksenä, vaikka itse ajattelin kyllä, että joko olisi oma vuoro, Saaranen toteaa.
Nuorempana Saaranen harrasti muita pallopelejä, mutta 70-luvun lopulla Seppo Mustosen pitämät pesiskoulut innostivat haapajärviset nuoret pesäpallon pariin. Muutamassa vuodessa joukkueiden määrä nousi parista joukkueesta lähes kahteenkymmeneen.
– Haapajärvellä pesäpallo on aina ollut perinteinen laji, mutta silloin se valtasi myös juniorit ja minä lähdin siihen mukaan, Saaranen muistelee.
Pesäpallo vei Saarasen mukanaan.
– Peli tuntui tosi mukavalta: sai lyödä, heittää ja juosta. Tosi monipuolinen laji, ja vielä kesälaji. Hyvässä säässä oli kiva juosta pallon perässä, hän kuvailee.
Vähän yli 20 vuotta Saaranen pelasi pesäpalloa. Koko peliuransa hän pelasi Haapajärvellä, pelaten läpi kaikki sarjat. Huipennuksena vuonna 1996 Haapajärvi pelasi superpesiksessä, jossa joukkue pelasi kolme vuotta. Joukkueen tippumisen jälkeen Saaranen jatkoi muutaman vuoden ykköspesiksessä ja maakuntasarjassa ennen lopettamistaan.
– Suhteellisen nuorena, 32-vuotiaana, lopetin pesiksen pelaamisen ja sitten tuli muita juttuja, hän kertoo.
Saarasen paras muisto pesäpallosta on joukkueen nousu superpesikseen vuonna 1995.
– Meillä pienellä paikkakunnalla omista miehistä saatiin kovalla harjoittelulla aikaiseksi joukkue, joka nousi superpesikseen. Varmaan pesiksen kovin saavutus itsellä on se, että olen valmentanut aikoinaan joukkueen superpesikseen ja sain siinä itsekin pelata, hän iloitsee.
Pelaajauran jälkeen Saaranen jatkoi pelinjohtajaksi ensin junioreille, minkä jälkeen hän toimi kolme vuotta ykköspesiksessä edustusjoukkueessa.
– Vuonna 2012 aloitin tuomarina ja 2013 pääsin superpesistuomariksi, eli aika nopealla aikataululla etenin, hän toteaa.
Tuomariksi hänet houkutteli Haapajärvellä useita pelejä tuominnut Timo Sornikoski. Saaranen kertoo lähteneensä mukaan aluksi vitsillä, mutta sitten innostuneen tuomaroinnista.
Saaranen muistuttaa, että pesäpallo on pelaajien peli, vaikka tuomarit ovat peleissä tärkeitä.
– Pelaajat ovat sankareita ja on hienoa, että pesäpallo sopii niin tytöille, pojille, miehille kuin naisille. Tuomarin rooli on näkymätön: mitä näkymättömämpi olet, sitä parempi olet. Mutta toki ilman tuomareita ei yhtään peliä pelattaisi, hän selventää.
Tuomarointi on Saaraselle keino olla lajin parissa, vaikka ei itse enää voi pelata.
– Saa olla huippu-urheilussa mukana hyvässä roolissa. Kannustan kaikkia pelaamisen ohella tekemään myös tuomarointia, se avartaa myös pelaamisen maailmaa, kannustaa Saaranen.
Elokuun alussa Sotkamossa järjestettävässä Itä-Länsi-viikonlopussa Haapajärven Pesä-Kiiloja edustaa Sanni Hirvelä. Hirvelä pelaa tyttöjen ottelussa Lännen joukkueessa.