Hyvinvointi

Haapajärvisessä perheessä liikunta on yhteinen harrastus

Liikuntaharrastuksissa motivoivana perhe pitää kilpailuhenkisyyttä, tavoitteita ja onnistumisia. Kuva: Taru Kyllönen

Haapajärvisen perheen vapaa-aika pyörii suurilta osin liikuntaharrastusten parissa. Perheeseen kuuluvat vanhemmat Tiina Männikkö ja Risto Murto sekä lapset Iivari, Eeli-Olavi ja Neea Murto.

– Kesä mennään pesäpallon ja talvi hiihdon ehdoilla, kertoo Risto Murto.

Ennen juhannusta perheelle kertyi pelattuja pesäpallopelejä yhteensä jo 50 pelin verran, nuoremmille pelaamassa ja Ristolle pelinjohdossa. Lisäksi kesään kuuluu myös muita harrastuksia: frisbeegolf, rullahiihto, juoksu ja pyöräily.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Parin vuoden aikana mukaan on tullut kalastus. Me monesti lähdetään illalla vielä kalaan, vaikka seuraavana päivänä olisi töitä. Lähes kertaakaan ei ole tarvinnut tulla kotiin tyhjin käsin, kertoo Tiina Männikkö.

– Se on sitten vähän rennompi harrastus, lisää Risto.

Pesäpalloleirejä perheelle kertyy tänä kesänä viisi, joista kahdella Risto toimii pelinjohtajana. Perheen kesälomasuunnitelmat pyörivätkin paljon pesäpalloleirien ympärillä, mutta leireillä ehtii tehdä paljon muutakin kuin pelata pesäpalloa.

– Pelit ovat leirillä kuitenkin lyhyitä, eikä koko päivää pelata, joten leirillä on paljon vapaa-aikaakin. Jos lähdetään jonnekin kauemmas, hyödynnetään leiri ja käydään samalla jossain. Kaupungit tulee tutuksi ja kierrellään nähtävyyksiä leirin puitteissa, kertoo Tiina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ei siis liene ihme, että parhaita muistoja kysyttäessä ensimmäinen vastaus on leirit.

Talvella aikaa vietetään hiihtoharrastuksen ympärillä.

– Kaikki muut hiihtävät kilpaa paitsi minä. Minä olen sitten huoltopuolella, olen autotalliin rakentanut laboratorion, niin siellä saa laitella suksia kaikki vapaaillat, kertoo Risto.

– En ehkä miellä itseäni kilpahiihtääjäksi. Pienestä painostuksesta kävin Veteraanien SM-kilpailuissa hiihtämässä ja nyt olen käynyt alueen piirin hiihdoissa muutamia vapaalla tyylillä. Enemmän miellän itseni aktiiviurheilijaksi, Tiina kommentoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Neea osallistui viime talvena ensimmäistä kertaa Hopeasompa-kilpailuihin, jotka sujuivat hyvin. Tälle kesälle Neea ilmoitettiin piirivalmennukseen.

– Katsotaan tosissaan nyt hiihtohommakin, että kuinka pitkälle siinä päästään, Risto kertoo.

Neea ja Tiina kilpailivat myös hiihdossa Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä viime talvena.

Usean perheenjäsenen useat harrastukset vievät aikaa ja vaativat jonkin verran järjestelyä.

– Niin kauan, kun lapset jaksavat, niin kyllä kai sitä itsekin jaksaa, Risto toteaa.

– Ja tavallaanhan se on vain järjestelykysymys. Jos on tilanne, ettei itse pääse, on mahdollisuus laittaa joukkuekaverin kyydillä menemään. Joskus sattuu olemaan kolme peliä päällekkäin, Tiina kertoo.

Lisäksi Tiina kertoo pyrkivänsä harrastamaan aina silloin, kun lapset ovat treeneissä tai lämmittelemässä ennen peliä. Risto puolestaan vetää myös E-poikien pesäpallojoukkuetta, jolloin harjoitukset ja oheistoiminta vie myös oman aikansa. Harrastuksiin osallistutaan kuitenkin jokaisen ehdoilla ja taukoa pidetään tarvittaessa.

– Kyllä me myös levätään, muistuttaa Neea.

Haapajärvellä perhe kokee olevan todella hyvät mahdollisuudet liikkumiseen.

– Liikuntamahdollisuuksia voisi käyttää vielä paremminkin, jos löytyisi lisää aktiiveja ja tekijöitä eri lajien pariin. On oikeastaan ihan sama mikä laji on kyseessä, mutta tärkeintä on, että lapset saataisiin liikkumaan ja jokaiselle löytyisi oma harrastus, kertoo Risto.

– Täältä ei tarvitse lähteä kauemmas harrastuksiin, Tiina lisää.

Aikuisia tarvitaan mukaan lasten harrastuksiin erilaisiin tehtäviin, kuten talkoisiin.

– Moni olettaa, että jos jotain lähdetään tekemään, on se aina työtä. Ei sen tarvitse olla työtä, kyllä sitä voi tehdä lomallakin. Mihin tahansa lähtee lomailemaan, tulee kuitenkin aina jotain tehtyä, Risto pohtii.

– Yhteisöllisyys on iso juttu, koska olen vieraspaikkakunnalta, Tiina kiteyttää.