Hyvinvointi
Haapajärvinen Johanna Nyyssölä suhtautuu intohimoisesti työyhteisön hyvinvointiin, työhyvinvointiin sekä aitoihin kohtaamisiin ihmisten kanssa – Tärkeintä on, että asiakas tulee kuulluksi
HaapajärvinenJohanna Nyyssölä toimi ikäihmisten ja muistisairaiden kanssa parikymmentä vuotta, joista viimeiset 10 vuotta yrittäjänä hoiva-alan yksikössä. Työn ohella hän opiskeli koko ajan lisää. Hän on käynyt myös lukuisia itsensä kehittämiskursseja.
– Olen loputtoman kiinnostunut ihmisen mielestä ja sen voimasta. Sama kiinnostus minulla on myös hevosen mieleen ja sen käyttäytymiseen, sanoo Nyyssölä.
Nyt Johanna, lähihoitaja ja sosionomi (AMK), on lisäksi voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry) ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti.
Ei sovi myöskään unohtaa Johannan hevosalan koulutusta ja monipuolista työkokemusta Suomessa ja Euroopassa pääosin niin sanottujen ongelmahevosten hoitajana. Nainen on toiminut lapsesta asti hevosten kanssa. Hän harrastaa lännenratsastusta ja maastatyöskentelyä. Maastakäsin työskennellessä käytetään hevosen omaa kieltä ja siten hevoselle voi opettaa monenlaisia temppujakin.
– Elämä on jatkuvaa opiskelua, niinhän se on. Ja tämä ala, ihmisen mieli, on niin laaja asia, että opiskelu on loputonta. Kokoajan hoksaa uusia asioita. Tällä hetkellä opiskelen kognitiivista suuntausta, kertoo Johanna, joka on opiskellut myös luonnollista hevosmiestaitoa.
Nyyssölä jatkaa yrittäjän uraansa tarjoamalla hevosavusteista lyhytterapiaa ja työnohjausta kotitilallaan Kuusaalla. Toki hän tarjoaa myös ilman hevosia tapahtuvaa lyhytterapiaa ja työnohjausta tilalla tai asiakkaan tiloissa. Etäterapiakin on mahdollista.
– Kun teen töitä, minulle on tärkeintä, että asiakas tulee oikeasti kuulluksi. En tarjoa valmiita vastauksia, vaan toimin dialogissa asiakkaan kanssa.
Lyhytterapiassa voidaan käsitellä monenlaisia elämän asioita, kuten jaksamisen ongelmia, ahdistuneisuutta, uupumusta, parisuhteen tai perheen ongelmia, työhön ja opiskeluun liittyviä paineita, itsetunto-ongelmia tai vaikkapa yksinäisyyden tuomaa painolastia.
– Ajatuksena on, että mikään asia ei ole liian pieni jos se vie liikaa tilaa ajatuksissa. Pieni asia voi kasvaa suureksi, jos sitä ei ala purkamaan. Usein jo asioiden ääneen sanominen ja kuulluksi tuleminen voi auttaa, toteaa Johanna.
Voimavarakeskeisen työnohjauksen avulla työntekijä ja työyhteisö voivat tarkastella työyhteisössä vallitsevia toimintatapoja ja havaita millaiset asiat jo toimivat ja mitkä ovat kehittämiskohteita.
Työnohjauksen avulla voidaan vahvistaa uusia toimintatapoja ja näkökulmia sekä uudistua ja kehittyä omassa työssä.
Yrittäjänä toimiessaan Johanna huomasi olevansa joskus melko yksin. Nykyisessä työssään hän tahtoo tukea myös toisia yrittäjiä tarjoamalla voimavarakeskeistä yksilötyönohjausta.
Johannalla on työtovereina kolme hevosta ja aasi, jotka ovat koulutettuja terapiatyöhön. Ne ovat rauhallisia ja turvallisia aloittelijallekin. Aiempaa kokemusta hevosista ei tarvitse kun tulee hevosavusteiseen terapiaan tai työnohjaukseen.
– Vuorovaikutuksessa hevosen kanssa ei aina tarvita edes sanoja. Kehollisuus kertoo enemmän kuin osaamme ajatellakaan, silloin päästään käsittelemään asioita syvemmältä ja tutustutaan tunteisiin ja omaan kehollisuuteen.
Naisen mukaan hevoset ovat halukkaita jakamaan meidän kanssamme viisautensa, rakkautensa ja parantavan voimansa.
– Hevoset elävät aina tässä hetkessä, ne eivät koskaan tuomitse ketään. Hevoset tarjoavat meille peilin, josta voimme tarkkailla, keitä olemme ja mitä todellisuudessa tapahtuu tässä hetkessä, tunteissamme, ajatuksissamme, aikeissamme ja uskomuksissamme. Ne auttavat meitä löytämään mahdollisuudet siihen, mitä meistä voisi tulla. Ne antavat rohkeutta toimia siinä tietoisuudesssa, jossa voimme valita erilaisia vaihtoehtoja tai näkökulmia elämäämme, selvittää Johanna.