Urheilu
Haapajärven Futsal-nuoret menestyivät SM-lopputurnauksessa
Kovassa turnauksessa heltisi hieno kuudes sija
Haapajärvi
Haapajärven Kiilojen C -juniorit tekivät upeaa seurahistoriaa viikonloppuna Tampereella futsalin SM -lopputurnauksessa. Junnut sijoittuivat todella kovassa ja Suomen parhaiden joukkueiden koitoksessa jopa kuudenneksi.
Joukkue, valmentajat, toimihenkilöt sekä äänekäs fanijoukko matkasivat Hämeen sydämeen viime perjantaina bussikyydillä. Yhteinen matka, yhteisöllinen meininki ja jaettu unelma saivat täyttymyksen, kun nuoret sankarit kuulutettiin Kauppi Sport Centerin estradille lauantaina turkulaista Paattisten Pamausta vastaan.
Vastustaja oli tehnyt jokaisesta talven aikana kohtaamastaan jengistä hakkelusta yhteensä yli sadan maalin erolla, joten vastassa oli epäilemättä iso määrä taitoa ja osaamista. Ottelusta muodostui todellinen jännitysnäytelmä. Kiilojen jengi taisteli, raastoi ja väänsi viimeiseen hikipisaraan, mutta turnauksen avauspelin voitto matkasi pelin päätteeksi lukemin 3-1 Aurajoen rannoille.
Kiilojen SM -historian ensimmäisen maalin tulitti hurjasti läpi turnauksen tsempannut Kirill Kirillov. Lauantaina Kiilat kohtasivat vielä turnauksen ehdottoman ennakkosuosikin Tornion Pallo 47:n sekä Suomen arvostetuimpiin junioriseuroihin lukeutuvan Käpylän Pallon Helsingistä. Kiilojen asenne ja taistelu eivät riittäneet hurjasta meiningistä huolimatta ja lopulta turnauksen finaaliin asti edenneet TP -47 ja Käpylä Pallo jouduttiin tunnustamaan paremmiksi.
Pyhä valkeni aurinkoisena. Joukkue oli levännyt ja tankannut sopivasti energiaa ja taistelutahtoa illan ja yön tunteina. Se oli sunnuntain koittaessa valmiina nappamaan historiallisen voiton pelattaessa sijoista 5-8. Ottelussa jyväskyläläistä HoDyä eli Holstin Dynamoa vastaan Kiilat esittivät rentoa, viihdyttävää ja tehokasta futsalia. Sininen fanilauma sai nauttia onnistumisista ja huutaa äänensä käheäksi Kiilojen rallatellessa maukkaaseen 5-1 voittoon.
Maaleista vastasivat kolmesti verkkoja pöllyttänyt Juuso Kokkoniemi ja kahdesti osunut Kirill Kirillov. Hieno voitto toi vielä kerran mahdollisuuden pelata Kauppi Sport Centerin pääareenalla viitossijasta. Päivän ja viikonlopun viimeinen huippujännittävä ottelu päättyi 3-2 tappioon.
Kuudetta sijaa voi miettiä monelta kantilta. Kovin moni pienen paikkakunnan joukkue ei näihin skaboihin mukaan mahtunut, mutta Kiilojen jengi teki sen erittäin nuorella joukkueella, jonka kokoonpano voi lähes kokonaisuudessaan pelata samassa sarjassa myös ensi kaudella. Se on aikamoista se.
Tämän tarinan arkkitehteinä Haapajärven Kiilojen värejä Tampereella edustivat Aleksi Vattu, Alvari Lindberg, Joel Heikkilä, Joonatan Kuusisto, Juuso Kokkoniemi, Kirill Kirillov, Miio Liuska, Misa Koskela, Otso Pietikäinen, Otto Kokkoniemi, Teemu Hakkarainen ja Veera Leskelä. Valmennuksesta vastasivat Joni Toivonen ja Tero Hakkarainen. Joukkueenjohtajan tehtäviä joukkueessa hoitaa Minna Kuusisto.
Teksti: Juha Palosaari