Paikallisuutiset

Elojuhlat Pappilassa — Samalla juhlittiin Pappilan 250 vuotta

Kärsämäen Pappila täyttää tänä vuonna 250 vuotta. Se on nähnyt monenlaista elämää. Viime lauantaina sen pihapiirissä vietettiin Elojuhlia ja juhlittiin Pappilan neljännesvuosisadan ikää. Nykyisin Pappila on Kattilakosken Kulttuuriosuuskunnan toimipaikka.

Rannankylän kyläyhdistys järjesti Elojuhlan, jossa oli kaikki, mitä kunnon tapahtumassa pitää ollakin: taikuri, pomppulinna, hevosia, paloauto ja poliisi, kävipä paikalla ambulanssikin, taidenäyttely. Paikalla oli runsaasti myyjiä: taidetavaroita ja koruja, mausteita, kukkia, kurkkuja, uutisjauhoja ja -ryynejä, kananmunia, vaatteita, makkaraa, lättyjä ja kahvia, lankoja, popcornia ja hattaroita sekä kakkuja ja muita herkkuja, kuten metrilakua. Talkoiltiin Rauhanpellolla ja leikattiin sirpillä ruista.

Pappilan vaiheista kertoi historian tutkija, tohtori Matti Leiviskä ja elämästä Pappilassa 1960- ja 1970 -luvuilla Monica Lemström (os. Sveholm).

Keskiajan lopulla koko Pyhäjokilaakso, Kärsämäki mukaan lukien, kuului laajaan Salon seurakuntaan, johon luettiin koko Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosa Kalajoelta Kemiin. Lähin kirkko sijaitsi Pyhäjokisuussa.

– 1600- ja 1700-luvun alkupuoli olivat köyhää aikaa ja väkeä oli vähän, mutta alkoi kuitenkin lisääntyä Ison vihan jälkeen. Pyhäjoen kirkkoherra Petter Niclas Mathesiuksen aloitteesta Ruotsin kuningas Adolf Fredrik antoi luvan Kärsämäen kappeliseurakunnalle huhtikuussa 1764. Kirkkoa alettiin puuhata heti, Leiviskä kertoi esitelmässään.

Kirkon lisäksi piti rakentaa puustelli eli kappalaisen palkkatila, joka muodosti pääosan tulevan kappalaisen palkasta. Puustellin rakentaminen kesti vuosia, mutta vuonna 1773 paikalla oli jo asuinrakennus, jossa oli tupa, kamari ja eteinen, eteisellä varustettu pirtti, erillinen keittiötupa sekä talli ja sauna. Täysin käyttökunnossa oli vasta pirttirakennus. Rippikirjoissa tilaa nimitettiin Kainulaksi, mutta viralliseksi nimeksi tuli maa- ja henkikirjoissa Kattilakoski.

Pappila palveli useiden Kärsämäen kappalaisten ja kirkkoherrojen virka-asuntona. Siihen tehtiin pieniä korjaus- ja kunnostustöitä 1800-luvun ja 1900-luvun aikana, mutta kun kirkkoherra Heikki Ahti aloitti työnsä Kärsämäellä toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947, pappila oli heikossa kunnossa. Vain kahden huoneen tulisijoja voitiin käyttää.

Sodan jälkeisten pulavuosien takia Pappila korjattiin vasta vuonna 1954. Pappila sai keskuslämmityksen ja sitä korjattiin noin kymmenen vuoden välein. Pappila toimi alkuperäisessä käytössään Kärsämäen kirkkoherran virka-asuntona vuoteen 1989 asti.

Kärsämäen Pappilalla on takanaan kunnioitettavat 250 vuotta. Hyvin pidettynä ja oikein korjattuna sillä on edessään vähintään saman verran lisää.

– Pitkää ikää toivotan myös Kärsämäen Pappilalle. Pitäkää siitä hyvää huolta, jotta pääsemme juhlimaan sen 300-vuotispäiviä vuonna 2073, Leiviskä toivotti.

Leiviskän esitelmä pappilan historiasta perustuu Kärsämäen historian ensimmäiseen osaan, joka julkaistaan vuonna 2024.

”Kärsämäen pappila sijaitsee Suomen pappiloista kaikkein kauneimmalla paikalla”, oli Monica Lemströmin isälle Torsten Svelholmille kerrottu, kun hän oli hakemassa kirkkoherraksi Kärsämäelle v. 1958.

– Muutimme Kärsämäelle 65 vuotta sitten ollessani kaksivuotias. Kirjeessään äidilleen isäni kertoo muutosta pappilaan: ’Tulimme yöjunalla ja meillä oli oma hytti makuuvaunussa. Junamatka sujui mukavasti, lapset nukkuivat melko hyvin. Meidät otettiin Kärsämäellä vastaan tosi ystävällisesti, tarjottiin kahvia ja kaikkea mitä tarvitsimme. Vielä illalla tuli paikkakunnan kuoro laulamaan ikkunan alle ja Maja, joka oli jo yöpuvussa, sai kukkia.’ Vielä hän kirjeessään kirjoittaa: ’Työtä on paljon, Herra on luvannut auttaa ja ihmisten ystävällisyys auttaa jaksamaan.’

Lemström kertoo Pappilan olleen hänelle koti 17 vuoden ajan. Lapsuudenkotina iso pappila pihoineen ja puistoineen oli hänen mukaansa lapselle paras mahdollinen leikkipaikka.

– Yläkerran huoneissa ja komeroissa sai rakentaa leikkejä, pelata pelejä, leikkiä piilosta. Aina oli joku kaveri kotona tai pappilan pihalla leikkimässä siskoni Marian ja minun kanssani.

– Minä ja perheeni saimme asua siellä parinkymmenen vuoden ajan. Olen todella kiitollinen noista vuosista. Kotini pappilassa oli osa kyläyhteisöä, jossa yhteisöllisyys ja toisten auttaminen vahvasti korostui. Ystävällisyys oli usein esillä, kun vanhempani puhuivat ajasta Kärsämäellä. Yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä on vaalittu monella tavalla pappilassa ja sen ympäristössä. Myös Paanukirkko on rakennettu yhteisvoimin, ja Kärsämäen pappilalle sekä sen kauniille ympäristölle on löydetty arvokasta käyttöä.

– Toivotan onnea ja siunausta 250-vuotiaalle Kärsämäen pappilalle, jonka ovet ovat edelleen auki, sanoo Lemström.

Lue Monica Lemströmin koko puhe tästä.